Asiakaspalautetta

– Vuorovaikutus on asiakasta kunnioittavaa ja kuuntelevaa. Helppo työskennellä yhdessä kun tuntee tulevansa kuulluksi.

– Tunnen tulevani todella kuulluksi – joka kerta.

– Minun on yleensä vaikea puhua asioistani mutta hämmästyin itsekin, miten helppoa Sinulle oli puhua. 

-Kyllähän mun kissakin mua kuuntelee mutta sä osaat tehdä oikeita kysymyksiä kuuntelun lomassa. Ne vie mua eteenpäin ajattelussa. Kiitos siitä!

– Monia asia muuttui terapian myötä, osaan nyt elää elämääni sellaisena kuin se eteen tulee. Vaikeuksien kohtaaminenkin on helpompaa kun löydettiin yhdessä minun vahvuudet.

– Minulle on ollut tärkeää se, että osaat antaa minulle tutkittua tietoa hyvinvointiini liittvistä asioista. Itse en ole lukija ihminen. Opin keskustelemalla, sun kanssa on kiva keskustella. Hauskaakin meillä on yhdessä. Itkeäkin olen saanut kun on ollut sen aika. 

– Jos olsin ennemmin tienny mitenkä hyvä on terapias olla niin olsin tullu jo aijat sitte. Moon nyt sitä mieltä, jotta kaikkien kannattaas käyrä huollattamas korvienväli aina välillä. Pääsis puolisoki helepommalla. Säilyys ystäväkki paremmin. 

– Ilmapiiri on ollut luottamuksellinen. Heti alusta alkaen tunsin oloni turvalliseksi.

– Tavoitteet asetettiin oman jaksamiseni mukaan, eikä minusta koskaan ole tuntunut, että minulta vaadittaisiin liikaa. Keskustelunaiheet ovat aina olleet niitä joita minulla itselläni on ollut mielen päällä. Ei siis ole puskettu sellaisiin aiheisiin joita en ole kokenut tärkeäksi.

– Olen onnistunut avartamaan näkökulmiani.

– Olen saanut paljon uusia henkisiä voimavaroja ja työskentelytapoja terapian avulla.

– Olen todella tyytyväinen tähän terapiaan. Se on selkeästi auttanut itseäni eteenpäin ja kannatellut silloin kun omat voimavarat ovat vähissä.

-Mua auttaa se ”tämän kaiken ahdistuksen” keskellä, että tiedän Sinulle olevan terapia-ajan olevan kohta tulossa, jossa saan sitten taas avautua ”tästä kaikesta”. 

-Mulle on ollu tärkeetä, että terapiassa oli tunteille tilaa ja turvallista tutustua niihin. Ja itseenikin tutustuin siinä samalla. Näköjään voi oppia näyttämään tunteensa vaikka koko ikä on niitä pitänyt padota. 

-Oloni on nyt eheä ja kokonainen. Iloitsen elämästäni! 

-Löysin toiveikkuuden tulevaisuuteen. 

-Nyt osaan sanoa ei silloin kun on sen aika. Rajat on todella rakkautta. 

-Selvisin kriisistä ja olen siitä todella kiitollinen. Kiitos kun kuljit rinnallani. 

– Minulle oli tärkeää, että maksutapoja oli useita ja laskun eräpäivän pystyi myös sopimaan.

-Vastaanottotila on todella viihtyisä. Myös sen vuoksi luoksesi oli aina kiva tulla.  

-Uskomatonta, miten suuret muutokset saa aikaan se, että käy terapiassa juttelemassa. Olen kiitollinen. 

– Suuret kiitokset avustasi. Olet sydämelinen ihminen ja voin lämpimästi suositella Sinun palvelujasi. 

Palautetta ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin, Mervi Haapojan työskentelystä

 

”Valloitetaan yhdessä vuoresi”